Etusivu » Punkkiaika on käsillä

Punkkiaika on käsillä

11.04.2021

Punkki eli puutiainen on yleistynyt koko Suomessa eteläisintä Lappia myöten. Punkit oleilevat mielellään metsissä, niityillä, heinikossa ja pientareilla, joissa on riittävän kosteaa ja sopivaa kasvillisuutta.

Punkit levittävät borrelioosia ja puutiaisaivokuumetta. Borrelioosia vastaan ei ole rokotetta ja tätä voit ehkäistä parhaiten suojaamalla ihosi pitkähihaisilla ja -lahkeisilla vaatteilla sekä säännöllisillä punkkitarkastuksilla. Punkkitarkastus on hyvä tehdä päivittäin erityisesti jos liikut luonnossa, lenkkeilet metsässä tai marjastat, golfaat, suunnistat, veneilet saaristossa tai käyt koiranäyttelyissä.

Rokote suojaa puutiaisaivokuumeelta

Suomessa noin 1–2 % riskialueiden punkeista kantaa puutiaisaivokuumetta aiheuttavaa TBE-virusta. Tämä virus aiheuttaa aivotulehdusta, joka on harvinainen, mutta pahimmillaan varsin vakava sairaus. Puutiaisaivokuume on yleistynyt jonkin verran viime vuosina ja jos liikut paljon luonnossa, etenkin riskialueilla, kannattaa harkita rokotteen ottamista.

TBE-rokotesarjaan kuuluu kolme annosta. Toinen annos otetaan n. 1–3 kk ensimmäisestä, ja kolmas annos 5–12 kk toisen annoksen jälkeen. Tämän jälkeen suojaa on hyvä tehostaa 3–5 vuoden välein. Yhden rokoteannoksen hinta KymiTerveydellä on 59,40€.

Lisää tietoja punkeista ja rokotuksista löytyy osoitteesta www.rokotesuoja.fi/punkkiklinikka tai www.thl.fi

KymiTerveydellä pääset rokotukseen helposti ja nopeasti, ajan voit varata joko numerosta 020 730 6210 tai täältä.

Rehdin palvelun lääkärikeskus

KymiTerveys Oy | Kymenlaaksonkatu 6, 45700 Kuusankoski